Vanhan terassin purkaminen olikin ihan mukava iltapuhde. Ensin joka toinen ruuvirivi irti, sitten koko laitos puoliksi pistosahalla ja tämän jälkeen laudat saikin revittyä irti ruuveineen päivineen irti koolauksista. Kaiteet olin irroittanut jo aikaisemmin. Jännittävänä yksityiskohtana terassin alle oli piilotettu aikamoinen määrä lautatavaraa, joka oli epämääräisen mittaista ja lahonnutta. Ilmeisesti tässä kohtaa on haluttu säästää kaatopaikkakustannuksista (huomasin myöhemmin, että pihamaahan on upotettu takallinen tiiliskiviä varmaan samasta syystä). Koolaustukina olleet tukit (osa koolauksista oli tukin päällä) olivat märkiä ja niitä pystyi rapistelemaan nätisti pelkikkä käsillä. Ne painoivatkin ihan mukavasti kun olivat imeneet kosteutta jo pitkään.
Yllättävän vähän terassin alta löytyi mitään hävinnyttä käyttötavaraa, yksi sytkäri (liekki ensimmäisellä yrittämällä) pari veistä ja haarukkaa, ei oikeastaan muuta. Odotin isompakin arkeologisia kaivauksia ja antropologisia tutkimuksia alueella.
Mutta koko terassin sai kuitenkin heivattua mäkeen parissa tunnissa ja tilalla oli vanhan terassin kokoinen hiekkakenttä, johon olisi hyvä alkaa rakentamaan uutta pohjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti